Arvio
JÄNNITYS Amerikkalainen symbologi Robert Langdon (Tom Hanks) selvittää Pariisin Louvren taidemuseossa tapahtunutta murhaa, johon liittyy salaisia koodeja. Avukseen Langdon saa paikallisen kryptologin Sophie Neveun (Audrey Tautou). Kaksikko päätyy seuraamaan Leonardo Da Vincin maalauksiin kätkettyjä vihjeitä, jotka johdattavat heidät pyhän Graalin jäljille. Elokuvan pohjalta löytyvä Dan Brownin tiedettä, taidehistoriaa ja salaliittoteorioita sekoittava menestysromaani on taitavasti rakennettua proosaviihdettä, jonka siirtäminen Hollywood-muottiin vaatii erinomaista tiivistyskykyä. Tähän ei elokuvassa valitettavasti kyetä. Päinvastoin, Ron Howardin puiseva filmatisointi suorastaan pursuaa dramaturgista kömpelyyttä ja tahattomasti naurattavia ylilyöntejä. TUOMAS RISKALA
TheRedPill
The Da Vinci Code (2006) | 07/10
Suursuosion saaneen kirjan filmatisointi tehtiin isojen nimien kanssa huolella ja sen näkee lopputuloksesta. Mukavan omaperäisessä tarinassa seikkaillaan selvitellen suuria uskonnollisia salaisuuksia, jonka ansiosta useampikin taho tuottaa ongelmia ja vaaroja. Miellyttävän paljon erilaisia tapahtumia ja tilanteita tarjoava käsikirjoitus on luotu hyvin ja yksityiskohtaisesti kirjan pohjalta. Useista laadukkaista draamoista tuttu ohjaaja Ron Howard luotsaa elokuvaa varmalla otteella tasapainoillen henkilöiden omien ongelmien, isojen uskonnollisten asioiden sekä realistisen mutta vauhdikkaan toiminnan parissa...
Loput arvostelusta, muut viikonlopun leffavinkit ja uusimpien elokuvien arvostelut ammattitaidolla ja sydämellä löydät -> https://www.facebook.com/TheR3dPill
mikorossi
leffa on lyhyesti sanottuna huono. perustelut on sanottu. oiva unilääke tosiaan, tai uusintojen ajakohdasta riippuen- päiväuni.
mfrantti
...tiistaina uusitaan, joten jos nyt joku ei vielä saanut tarpeeksi uusinnasta, niin ei tarvitse odottaa kuin 48 tuntia :p
Regatta
Robert Lagdon on melkoinen satusetä, joka on saanut joitakin ihmisiä uskomaan, että Da Vinci Code pitäisi sisällään jotakin salaista koodikieltä, jota taiteilija on sijoittanut kuuluisaan tauluunsa "viimeinen ehtoollinjen". Kirkon johtajat ovat vain ne salanneet tavalliselta kansalta ja johtaneet ihmisiä harhaan! Tämä on tietysti täyttä kuvitelmaa ja fiktiota josta on kyhätty reilusti yli 2 tunnin filmi. Jos tarvitsee unilääkettä niin voin suositella tätä. Muuta merkitystä kyseisellä filmillä ei ole.
terle
Saatanan saatana näitä uusintoja!!! Niin ja tää vitun sivu toimii, tai oikeasta ei toimi
kunnolla ollenkaan! Kukahan saatana Pelle tämänkin on tehnyt? Siis tosi syvältä!!SUCK!!!!
askar
Saatanan saatana näitä uusintoja!!!
eeeno
Eipä ollut tämä elokuva, joskaan kirjakaan kaiken hypetyksen arvoisia. Jotenkin syntyy massahype ja ihmiset vaan ostaa, koska joku sanoo, että se on hyvä. Sit jälkikäteen kuiteski tuntuu, että jestas täähän oli... huono. Joo taas kerran joku amerikkalainen selvittää ja tietää. Hieno homma.
Stronglines
Tämä taas. Kolmas kerta muutaman kukaauden aikana. Tehdään jäynää. Kukaan ei enää kato näitä näin tiheästi uusittuja. Mainostajat saavat painostaa sitten TV-yhtiötä.
kokki95
ei kilimkellit TAASKO tämä tulee....
mikkola7
Ou jee, muistan vielä lauantailta juonen kulun ja kuvakulmat, joten nyt onkin hyvä kerrata ETTEI PÄÄSE unohtumaan.